Chilin tarina

Toisen koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi silloin, kun Roosa ei enää "ehtinytkään" tehdä kaikkea sitä mitä me ihmiset olisimme halunneet. Agility- ja tokotreenit sattuivat aina päällekkäin. Itse rotuun kromfohrländer törmäsimme agilityn puolella. Vauhdikas menijä, kivan kokoinen ja näköinen. Luonnekkin tuntui sopivan juuri meille. Siitä lähti se kipinä ja kova soitteleminen pentuvälitykseen. Tutustuimme moniin länderi-ihmisiin ja saimme hyvin paljon tietoa rodusta.  Olimme jo muutaman nartun ns."pentulistoilla", mutta huonon tuurin saattelemana kyseiset nartut eivät saaneetkaan pentuja.

Alkuvuodesta 2004 Lohjalle, Kipazinin-kenneliin oli syntynyt 8 reipasta länderin-alkua. Kävimme pariin otteeseen haistelemassa pentujen tuoksua ja silmäpeilausten tulosten ollessa terveet meille kotiin matkasi sijoituskoiraksi pieni Chili-palleroinen.

Kevät 2004, Chili sai ensimmäiset  rokotukset ja naskalihampaatkin lähtivät. Hyvällä ruokahalulla nappula kasvoi kohisten. Uusia kokemuksia haettiin mm. suurista agilitytapahtumista ja linja-autosta sekä kauppakeskuksista. Tyttö vaikutti oikein reippaalta eikä aristellut missään tai ketään.

Ensimmäinen mörkökausi saapui loppukesästä 2004. Kivet, roskikset ja ylisuuret pusikot olivat kaikkein järkyttävintä jota Chili saattoi kuvitella. Kauhea räksyttäminen ja kahdella jalalla hyppeleminen... Mörkökausi väistyi ja elämä hymyili myös roskiksille :D

Tapaturmia ei meidän neidille juurikaan sattunut. Kerran putosi kevätjäiden läpi ojaan ja pariin otteeseen nopeasta vauhdista aiheutuvia asfaltti-ihottumia on paranneltu. Kesällä 2004 Chili aloitti varovaisesti agilityn alkeita (enemmän osiossa harrastukset). Pikku-neiti hoksasi myös pian tavan jolla voi ärsyttää Roosaa. Kaulaan hyökkiminen vapaana ollessaan on ihan must juttu. Ja vielä hauskempaa se on kun isosisko-Roosa ei sano siihen mitään.

Chilin pentuaikainen syöminen oli länderiksi yllättävän hyvää. Nykyään on kausia jolloin ruoka ei meinaa maittaa ollenkaan, toisinaan taas sitä voisi kerjätä lisääkin. Chili kyllästyy nopeasti samaan kuivaruokaansa, joten uusia makuja on haettu niin kissan- kuin koirankin purkkiruuista. Unohtamatta tietenkään raakaa jauhelihaa ja kalkkunaa sekä koirile tarkoitettua raakaruokaa Puhtia jotka kuuluvat meidän puoli-barffareiden ruokavalioon.

Leikkiminen on Chilistä IN edelleenkin. Meidän bilehileen päivä alkaa päästä käyntiin vasta  kun kello lähenee yhdeksää. Tyttö ei kyllästy varmaan ikinä lelujen hakemiseen, jos sille joku vaan viitisi heittää.

Chili on nimensä veroinen pippuripakkaus. Ei ihan helpoin länderinarttu. Chilillä on luonnetta, mutta osaa silti alistua tarpeen vaatiessa. Lenkillä muiden koirien vastaan tullessa Chili on aluksi varautunut ja pelätessää haukkuu, mutta kun ei kiristä remmiä eikä näin ollen anna sille turvaa, myös Chili osaa kauniisti tutustua toisiin koiriin. Koska Chili pääsi jo pikkupentuna kanssamme kiertämään suuria koiratapahtumia on se tottunut isoihin ihmismääriin. Vieraassa paikassa se ei ole moksiskaan, mutta oman reviirin puolustus on todella vahvaa. Vieraita ihmisiä on pakko räksyttää vaikka kuinka kauan ennen kuin ne voi todeta vaarattomiksi.

Chili on ulkonäöllisesti hento ja pienikokoinen länderi. Näyttelyissä massapuutteesta on tullut sanomista. Pentuaikoina Chilin korvat saattoivat lepattaa suuntaan jos toiseen, mutta kärsivällisellä teippauksella ja hieronnalla ne on saatu aisoihin ja niistä on näyttelyissä myös kehuttu. Chilin väritys oli pentuna ihan tummaa, mutta nyt tumma karva on alkanut vaihtumaan ruskeaan.

Tämä pieni-suuri-koira on kuitenkin mitä mainion pakkaus ja todella rakas koko perheelle.